IRC-Gallerian stalkkerista somekonsultiksi

On aina mukava välillä istua alas ja miettiä miten sitä on ajautunut nykyiseen tilanteeseen. Kerron seuraavaksi miten ajauduin sosiaalisen median konsultiksi.

Mistä kaikki alkoi?

Elettiin vuotta 2003, kun päätin liittyä IRC-Galleriaan, koska muutama kaveri oli liittynyt myös kyseiseen palveluun ja ajattelin mennä katsomaan mistä oli kyse. Hyvin nopeasti minusta kuoriutui maailmanluokan stalkkeri ja tiesin aina kaikki uusimmat jutut, mitä IRC-Galleriasta löytyi. Hämmästyksekseni sain myös uusia kavereita sen avulla. IRC-Gallerian avulla sain hankittua myös ensimmäisen valokuvauskeikkani muistaakseni vuonna 2006, kun puolituttuni löysi ottamiani valokuvia IRC-Gallerian kautta.

Toki kaikki asiat eivät menneet silloin aivan nappiin ja muutaman kerran jopa identiteettini varastettiin, kun jotkut henkilöt olivat liittyneet valokuvillani samaan tai muihin vastaaviin palveluihin. Loppujen lopuksi IRC-Gallerialla on ollut suuri vaikutus siihen, että olen oppinut kertomaan itsestäni asioita sosiaalisessa mediassa.

Facebookiin valokuvauskeikkojen takia

Kun olen tehnyt muutaman satunnaisen valokuvauskeikan puolituttuni kautta parin vuoden ajan, liityin Facebookin vuonna 2007 ja perustin itselleni myöhemmin myös Facebook-sivut valokuvauskeikoille. Tai silloin kyseessä oli vielä Facebook-ryhmä. Paria vuotta myöhemmin aloin tosissani hankkimaan kuvauskeikkoja itselleni. Huonolla menestyksellä tosin. Koska markkinointibudjettini oli nolla euroa, minun piti hyödyntää sosiaalista mediaa markkinoinnissa. Jälkikäteen on helppo sanoa, että hommat menivät pahasti pieleen ja valokuvaajaa minusta ei tullut. Noh ainakin tuli yritettyä ja sosiaalista mediaa tuli opeteltua ensimmäistä kertaa kunnolla ammatillisesti.

Valokuvaushommat lopetin joulukuussa 2011 ja alkuvuodesta 2012 liityin LinkedIniin. Olin juuri valmistunut hallintotieteiden maisteriksi ja en onnistunut löytämään itselleni töitä. Päätin yrittää LinkedInin avulla löytää työpaikkaa, joten laitoin graduani jakoon eri ryhmissä. Sen kautta minut kutsuttiin puhumaan gradustani Valtiovarainministeriön johtajuus-seminaariin ja sillä oli ymmärtääkseni myös vaikutusta työllistymiseeni, koska samaan aikaan työllistyin Päijät-Hämeen koulutuskonserniin Lahdessa.

Blogikampanja räjäytti pankin

Tämä työ loppui määräaikaisuuden takia kesäkuussa 2013 ja paria kuukautta aiemmin perustin itselleni blogisivuston ja lanseerasin työnhakukampanjani. Kampanjani oli todella tarkkaan suunniteltu. Alusta asti minulla oli selkeä suunnitelma mitkä tekstit julkaisen missäkin järjestyksessä ja milloin laitan työnhakutekstini julki. Kampanjan avulla minut rekrytoitiin UKKO.fi-palveluun viestintäpäälliköksi. Tämän kautta sain itselleni varsin mukavasti näkyvyyttä ja jotkut jopa alkoivat tuntemaan minua sosiaalisen median rintamalla. Minut mainittiin myös nykyisen työnantajani blogissa syyskuussa 2013.

UKKO.fi:ssä sain kokeilla varsin vapaasti eri ideoita liittyen sosiaaliseen mediaan ja se opetti minulle paljon. Jatkoin myös blogini kirjoittamista säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogini avulla sain hommattua myös ensimmäiset sosiaalisen median koulutukseni. Tein friikkuna vuoden verran erilaisia keikkahommia, koska minut kutsuttiin useisiin tapahtumiin puhumaan työnhakukampanjastani. Aloin pikkuhiljaa tuntemaan, että haluaisin tehdä kouluttamista ja konsultointia työkseni etenkin sosiaalisen median parissa.

Nyt toimin sosiaalisen median konsulttina

Nykyisessä työssäni Somecolla aloitin kolme kuukautta sitten, koska sosiaalisen median ala kiinnostaa minua todella paljon. Teen nyt työkseni sitä mikä minua kiinnostaa. On hauskaa miettiä, että ilman IRC-Galleriaa en välttämättä olisi nyt tässä työssä. Minkälaisia vaikutuksia eri asioilla on ollut uraani, sitä on mahdoton tietää. Uskon kuitenkin kohtaloon ja siihen, että tekemäni päätökset ovat vieneet minua määrätietoisesti kohti sosiaalisen median kiemuroita.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s